Lakimies Kouvola – Lakimies Kouvola

Lakimies Kouvola


Asianajotoimisto Kouvola

Oikeusministeriö asetti 16 päivänä toukokuuta 2008 työryhmän, jonka tehtäväksi an nettiin arvioida ja tarvittaessa ehdottaa oikeudenkäyntiasiamiehiä yleisissä tuomioistuimissa koskevan sääntelyn tarkistamista. Tavoitteena oli, että sääntely riittävästi takaa asianosaisten oikeusturvan ja yleisemmin asianmukaisen oikeudenhoidon. Toisaalta työryhmän oli arvioitava, missä määrin sääntelyn kiristäminen on perusteltua erityisesti kilpailunäkökohtien ja elinkeinovapauden kannalta. Työryhmän tehtävänä oli tarkastella muun muassa oikeudenkäyntiasiamiesten kelpoisuusehtoja sekä heidän velvollisuuksiaan ja valvontaansa. asianajaja Kouvola

Luvan saaneelle oikeudenkäyntiavustajalle voitaisiin määrätä vastaavat kurinpidolliset seuraamukset kuin asianajajalle ja julkiselle oikeusavustajalle. Seuraamukset olisivat — lievimmästä seuraamuksesta ankarimpaan lueteltuina — huomautus, varoitus, enintään 15 000 euron suuruinen seuraamusmaksu sekä vakavimmissa tapauksissa, Asianajajaliitosta erottamisen sijaan, myönnetyn luvan peruuttaminen. Luvan peruuttaminen merkitsisi, ettei henkilö voisi enää toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä. Uusi lupa voitaisiin kuitenkin myöntää, kun kolme vuotta on kulunut siitä, kun luvan peruuntuminen on alkanut.

Oikeudenkäyntiasiamiespalveluja tarjoavat useat erilaiset palveluntarjoajat. Palveluntarjoajiin kohdistuva valvonta on riippuvainen siitä, miltä palveluntarjoajataholta palvelu on hankittu. Palveluntarjoajilla ei myöskään ole yhteisiä ammatillisia ohjeita tai normistoja, jotka säätelisivät palveluntarjoajan käyttäytymistä ja toimintaa.

Kaikkiaan luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien valvonnasta voidaan arvioida aiheutuvan Asianajajaliitolle edellä mainittujen vuonna 2009 aiheutuneiden kustannusten valossa noin 100 000 euron vuosittainen lisä kustannus. Näin arvioiden Asianajajaliiton kustannukset asianajajien, julkisten oikeus avustajien ja luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien valvonnasta olisivat yhteensä noin 615 000 euroa vuodessa. Kustannusten kattamista arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon, että valvontalautakunnan valvonnan ulottamisen koskemaan myös luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia ehdotetaan tapahtuvaksi vasta vuoden 2013 alusta lukien.

Asianajajamonopoli tarkoittaa, että oikeudenkäynnin asianosaisella on oikeus itse ajaa omaa asiaansa, mutta hän on velvollinen, jos hän haluaa käyttää oikeudenkäyntiasiamiestä, ottamaan asiamiehekseen asianajajajärjestöön kuuluvan asianajajan. Asianajajamono poli voi olla voimassa kaikissa oikeuden käynneissä tai se voi koskea vain tiettyjä oikeudenkäyntimenettelyjä tai tiettyjä tuomio istuimia tai oikeusasteita.

Yleisesti ottaen lausunnoissa suhtauduttiin myönteisesti siihen, että luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat olisivat kattavan valvonnan piirissä ja että he lähtökohtaisesti olisivat samojen kurinpidollisten seuraamusten piirissä kuin asianajajat ja julkiset oikeusavustajat, kuitenkin niin, että henkilön toiminta asiamiehenä tulee tarvittaessa voida yleisesti päättää. Työryhmän ehdotukset valvonnan järjestämisestä käytännössä saivat kuitenkin osakseen myös arvostelua. Erityisesti pidettiin puolueettomuuden ja riippumattomuuden näkökulmasta ongelmallisena sitä, että luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien valvontaelimenä toimisi Asianajajaliiton valvonta lautakunta.

Lakitoimisto Kouvola

Asianajajaliiton hallituksen suorittama asianajajien valvonta toteutetaan usealla eri tavalla. Ensinnäkin Asianajajaliitto on vahvistanut asianajajien noudatettavaksi erilaisia ohjeita ja määräyksiä, joilla etukäteen pyritään ohjaamaan asianajajien toimintaa. Toi seksi Asianajajaliitto suorittaa säännöllistä asianajotoimistojen tarkastusta. Liiton hallituksen velvollisuutena on siirtää tietoonsa tulleet hyvän asianajajatavan rikkomiset Asianajajaliiton valvontalautakunnan tutkittaviksi.

Ottaen huomioon yhtäältä tuomioistuimien varsinainen tehtävä ja niiden asema puolueettomina ja riippumattomina lainkäyttöeliminä sekä toisaalta asianajomonopolin omaksumiseen liittyvä tietty ongelmallisuus edellisessä jaksossa mainitun suhteellisuusperiaatteen kannalta, paras vaihtoehto toteuttaa mainitut tavoitteet on luoda muille oikeudenkäyntiasiamiehille kuin asianajajille ja julkisille oikeusavustajille kokonaan uusi järjestelmä, jossa.

Asianajajaliiton velvollisuutena on pitää erillistä julkista päiväkirjaa sen käsiteltäväksi tulevista valvonta asioista. Julkinen päiväkirja mahdollistaa tiedon antamisen asianajo palveluita tarvitsevalle siitä, onko asianajaja, jonka puoleen hän on kääntymässä, ollut valvontamenettelyn kohteena. Valvontalauta kunta laatii lisäksi jokaisesta valvonta asian ratkaisusta lyhyen selosteen, joka on julkinen asiakirja ja jokaisen saatavilla Asianajajaliiton toimistosta. Seloste on lyhyt kuvaus asiasta ja siinä annetusta ratkaisusta.

Juristi Kouvola

Ehdotettava valvontajärjestelmä merkitsisi uutta tehtävää oikeuskanslerille, koska luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat olisivat vastaisuudessa oikeuskanslerin valvonnan alaisia samaan tapaan kuin asianajajat nykyisin. Asianajajia koskevien tietojen valossa (vuosina 2006—2009 oikeuskanslerille on tehty keskimäärin noin 120 asianajajiin ja julkisiin oikeusavustajiin kohdistuvaa kantelua/vuosi) on arvioitavissa, että oikeuskanslerille tehtäisiin vuosittain selvästi alle sata luvan saanutta oikeudenkäyntiavustajaa koskevaa kantelua, joista pienehkö osa siirrettäisiin valvontalautakunnalle. Uusi tehtävä aiheuttaisi lisä työtä oikeuskanslerinvirastossa, muttei kuitenkaan niin paljon, että yksin tämän vuoksi olisi tässä vaiheessa tarvetta lisäresursseihin. Mainitun pykälän 3 momentin mukaan oikeudenkäyntiasiamiehenä saa kuitenkin toimia asianosaisen suoraan etenevässä tai takenevassa polvessa oleva sukulainen ja hänen sisaruksensa sekä asianosaisen aviopuoliso, vaikka hän ei olisikaan suorittanut laki miestutkintoa.

Tuomioistuinlaitoksen pitkän aikavälin kehittämislinjoja selvittänyt Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea tarkasteli yhtenä osa-alueena avustamista oikeudenkäynnissä- Komitea eritteli laajasti syitä, joiden vuoksi oikeudenkäyntiasiamiehiä koskevaa sääntelyä tulisi arvioida uudelleen. Komitea piti epäkohtana sitä, että Asianajajaliitosta erotettu henkilö voi jatkaa asiamiehenä toimimista tuomioistuimissa. Komitea katsoi, että asiamiesten kelpoisuusvaatimuksia tulisi yleisten tuomio istuinten osalta tiukentaa. Tehtävä tulisi säätää luvanvaraiseksi ja saattaa samalla kaikki asiamiehet samankaltaisten ammattieettisten sääntöjen piiriin sekä luoda siihen liittyvä kattava koulutus ja valvontajärjestelmä. Lisäksi tuomioistuinten käytössä olevia asia miesten valvontakeinoja tulisi monipuolistaa. Ehdotuksista saatu lausuntopalaute oli pää osin myönteistä.

Lakimies Kouvola

Pakkokeinolain (450/1987) 5 a luvussa säädetään telekuuntelusta, televalvonnasta ja teknisestä tarkkailusta. Luvun 6 a §:n mukaan tuomioistuimen on ottaessaan käsiteltäväksi vakituiseen asuntoon kohdistuvaa teknistä kuuntelua koskevan lupa asian määrättävä kuuntelun kohteena olevan rikoksesta epäillyn ja muiden kuuntelun kohteeksi mahdollisesti joutuvien etuja valvomaan julkinen asiamies. Luvun 6 b §:n mukaan julkiseksi asiamieheksi on määrättävä asianajaja tai julkinen oikeusavustaja.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetussa laissa tarkoitetuksi puolustajaksi tai asian omistajan oikeudenkäyntiavustajaksi sekä oikeusapulaissa tarkoitetuksi avustajaksi voitaisiin määrätä julkinen oikeusavustaja, asianajaja ja tietyin edellytyksin luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja.

Asianajaja Kouvola

Lausunnonantajat yleisesti ottaen lähes yksimielisesti kannattivat työryhmämietinnössä mainittua tavoitetta oikeudenkäyntien asian osaisten oikeusturvan ja asianmukaisen oikeudenhoidon edellytysten parantamisesta oikeudenkäyntiasiamiesten työn laatutasoa nostamalla. Enemmistö lausunnonantajista suhtautui myös myönteisesti muita oikeudenkäyntiasiamiehiä kuin asianajajia ja julkisia oikeusavustajia koskevan lupa ja valvontajärjestelmän luomiseen.

Asianajajaliittoon kuuluvien kohdalla kyseinen maksu ei aiheuttaisi ylimääräisiä kustannuksia. Tällä hetkellä valvontalautakunnan toiminnasta aiheutuvat kustannukset katetaan kokonaisuudessaan Asianajajaliiton jäsenten suorittamilla jäsenmaksuilla eikä edellä selostetuissa valvontalautakunnasta aiheutuvissa kustannuksissa tapahtuisi arviolta ainakaan merkittävää suhteellista lisääntymistä.

Varatuomari Kouvola

Oikeusapua antavat valtion oikeusaputoimistoissa työskentelevät julkiset oikeusavustajat sekä yksityiset lakimiehet. Oikeusavun antamisesta päättää oikeusaputoimisto.